Mikä sairaus on perianaalifistelia?

ELL Pirkko Lahtinen, 2006

Perianaalifisteli, anaalifurunkuloosi tai perianaalipyoderma ovat eri nimiä samalle sairaudelle, jonka perimmäistä syytä ei vieläkään ole selvitetty.

Kyseessä on sairaus, johon enimmäkseen sairastuvat saksanpaimenkoirat, joskin muitakin rotuja, mm. setterit, labradorinnoutaja, bordercollie ja bulldoggi ovat tulleet mainituiksi. Periaatteessa mikä tahansa rotu ja yksilö voi sairastua.

Sairaus ilmenee peräaukon ympärillä ihossa, johon alkaa tulla ensin pienempiä ja sitten kasvin juurien tapaan aina syvemmälle ja kauemmas ” kasvavia” onkaloita, jotka puhkeavat ja niiden sisältä erittyy usein vaaleaa, harmahtavaa nestettä. (tapauskohtaisesti, myös verta, ruskehtavaa nestettä, sekä märkäeritteitä.) Nämä onkalot voivat kasvaa jopa kymmenen sentin mittaisiksi ja ulottua esim. peräsuoleen ja rikkoa suolen seinämän aiheuttaen hankalasti hoidettavia fisteleitä suolen ja ihon välille.

Peräaukon ympäristö on erittäin kipuherkkää aluetta. Ihon rikkoutuessa vähänkin, alkaa kierre, jossa uloste tahrii haavaista ihoa aiheuttaen lisääntyvää tulehdusta ja kipua. Ulostaminen on vaikeaa ja monet koirat kärsivätkin ummetuksesta, koska pyrkivät pidättämään ulostetta mahdollisimman kauan. Myös alhaalla roikkuva, leveätyvinen häntä edesauttaa tämän tulehduksen ylläpitoa ja tätä on mm. pidetty yhtenä syynä siihen, että saksanpaimenkoira on tämän sairauden yleisin rotu, samoin sitä ominaisuutta, että sirkumanaalirauhasia on tällä rodulla runsaasti, jotka tulehtuvat ensimmäiseksi. Joillakin saksanpaimenkoirilla on myös samanaikaisesti tälle rodulle ominaisia muita ihosairauksia, kuten varvasvälien furunkuloosia sekä metatarsaalifistulaatiota (samanlaisia fistelimäisiä muutoksia takajalassa, kantapään alla). Myös anaalirauhaset, jotka sijaitsevat peräaukon kahta puolta vähän syvemmällä ihon alla, voivat tulehtua ja onkalot voivat tunkeutua niihin tai myös ulostusvaikeudet estävät anaalirauhasten normaalia tyhjentymistä ja tulehdus ja kipu leviävät sinnekin.

Anaalialueen iho on ohutta; ulostustoiminta vaatii ehjän ja joustavan ihon ja sulkijalihasten on oltava kunnossa, että pidätyskyky pysyy yllä. Perianaalifistelien valtaama iho häiritsee ulostamista ja on erittäin kivuliasta, joten jo aluillaan oleva sairaus on koiralle hankalaa.

Aihetta tutkitaan ahkerasti ja viimeisimmät tulokset viittaavat siihen, että kyseessä on immunologinen sairaus. Koiran immuniteetti on joko vajavainen näiltä osin tai sitten kyse on autoimmuunitaudista, jossa kehon puolustussolut torjuvat elimistön omia soluja. Todennäköisimmin kyseessä on jälkimmäinen. Perinnöllisyyden osalta sairaus on selvittämättä, immunologiset ominaisuudet ovat kuitenkin periytyviä, joten sairastuneita koiria ei ole viisasta käyttää jalostukseen. Ongelmana on kylläkin se, että tauti voi puhjeta missä iässä tahansa, joten monta koiraa on ehditty jo käyttää jalostukseen.

 Joidenkin tutkimusten mukaan kaikilla tutkimukseen osallistuneilla koirilla todettiin suolistosta otetussa solunäytteessä eosinofiliaa (eosinofiiliset granulosyytit =eosinofiililla värjäytyviä valkosoluja, jotka usein merkkinä esim. allergiasta) ja merkkejä ruoka-aineallergiasta. Ruokavalion muutoksen jälkeen suolen reaktiot hävisivät ja perianaalifisteli-oireet lievittyivät, mutta eosinofilia jäi.

Tiettyjä samankaltaisuuksia on ihmisellä todetun krohnin taudin ja keliakian kanssa ja koirille suositellaankin muun ohessa myös ruokavaliohoitoa. Ruoka-aineallergiat pitäisi testata eliminaatiodieetillä ja viljat jättää kaikenvaralta pois. Jotkut suosittelevat myös lihatonta ruokavaliota, eli koiran tarvitsemat proteiinit saataisiin kalasta.

Hoitoina käytettiin aikaisemmin lähes aina kirurgista hoitoa, eli fistelikäytävät poistettiin leikkaamalla ja monesti tauti hellittikin joksikin aikaa. Leikkaushoitoa käytetään vieläkin, silloin kun on pahasti tulehtuneita alueita, jotka ulottuvat esim. anaalirauhasiin. Silloin voidaan anaalirauhaset poistaa leikkaamalla. Enimmäkseen hoitona on ruokavalion ja paikallisen lääkehoidon ja puhtaanapidon lisäksi erilaisia immunosupressiivisia lääkkeitä, joista tällä hetkellä ehkä eniten käytetty on siklosporiini. Lääkitys annetaan suun kautta, mutta sitä voidaan käyttää myös paikallisesti voiteena tai öljyseoksena fisteleihin. Tulehtuneessa vaiheessa tarvitaan usein myös antibiootteja ja varsinkin kipulääkkeitä, koska kyseessä on runsaasti kipua tunteva alue. Alussa on monesti mahdotonta kotioloissa edes hoitaa paikallisesti kivun vuoksi, istumakylvyt tai suihkutus haalealla vedelläkin voi olla siinä vaiheessa vaikeaa. Ihon pitäminen puhtaana, karvojen parturointi alueelta ja jos mahdollista, bakteerien määrän vähentäminen iholla sekä pienten fisteliaukkojen tyhjennys ja paikallishoito ovat suositeltavia. Muitakin immunosupressiivisia lääkkeitä, kuten esim. prednisolonia, sulfasalazinia, azathioprinia, takrolimusiina sekä ketokonazolia tehostamaan siklosporiinin vaikutusta on käytetty. Lääkitys on kuitenkin aina suunniteltava yksilöllisesti koiran kunnon, sairauden vaiheen ja levinneisyyden sekä olosuhteiden, esim. käytettävissä olevan rahamäärän mukaan. Lääkehoito on aina eläinlääkärin tehtävä, eikä sitä voi oikein suunnitella tutkimatta koiraa.

Kyseessä on siis krooninen sairaus, jolle toistaiseksi ei ole parantavaa hoitoa, mutta erinomaisia hoitotuloksia taudin kurissa pitämiseksi on saavutettu ja oireet ovat monelta koiralta hävinneet. Taistelua ja sitkeyttä hoito vaatii, kannatta muistaa, että koira-ystävämmekin on kokonaisuus ja monenlainen stressi, esim. juoksu, uusi koti tms. voivat vaikuttaa sairauden pahenemiseen. Takapakkeja tulee, mutta hellällä, rakastavalla hoidolla ja sopivalla lääkityksellä tauti on yleensä hallittavissa ja mitä aikaisemmassa vaiheessa se todetaan ja tunnistetaan, sitä parempi on hoitoennuste ja koira kärsii vähemmän kivuista muista epämukavuuksista, jotka tähän tautiin liittyvät.

Kirjoittaja:

Pirkko Lahtinen Ell

Eläinklinikka Pipetti

Toritie 8

85500 Nivala

pirkko.lahtinen@pipetti.com